top of page

​​​​San Juan –joelle jättitarponia jahtaamaan

Kukapa meistä ei joskus haluaisi siimansa päähän oikein isoa kalaa. Itsensä kokoista. Jopa suurempaa.
Keskiamerikkalainen Nicaragua on maa, jossa unelma Elämän Kalasta voi toteutua täysimääräisesti.
Maanosan suurimmasta makeavesialtaasta Nicaraguajärvestä lähtee joki, jonka nimikin saa maailmaa
kiertäneiden vapakalastajien kämmenpohjat hikoamaan: Rio San Juan.
San Juan –joella pyynnin kohteena on ennen muuta tarponi. Tämä silakan sukuinen ja vähän näköinenkin
mutta huimasti suurempi otus tunnetaan yhtenä maailman hurjimmista taistelijoista siiman päässä. Heti
vieheeseen tartuttuaan hopeinen kala leiskauttaa näyttävän hypyn, jopa kokonaisen hyppysarjan saaden
vapaa pitelevän kalastajan puntit tutisemaan.
Kun vielä tarponi saattaa kasvaa yli sadan kilon painoiseksi, ei ole ihme, että lajin vapakalastus on
äärimmäisen adrenaliinipitoista puuhaa. Ison monsterin väsyttämisessä saattaa tunti jos toinenkin
hurahtaa, vaikka vavassa ja kalastajan hauiksessa olisi ruutia reippaasti.
San Juan on siitäkin ainutlaatuinen kalapaikka, että sieltä ei pieniä tarponeja saada juuri koskaan. Kalojen
paino alkaa noin 40 kilosta ylöspäin suurimpien painaessa hyvän matkaa yli sata kiloa. Esimerkiksi suurin
vuosittaisissa tarponinkalastuskilpailuissa saatu kala rasitti vaakaa peräti 165 kilolla!

El Castillo

San Juanin kenties paras tarponipaikka on El Castillo –nimisen viidakkokylän kohdalla. Sinne matkataan
jokilaivalla viitisenkymmentä kilometriä San Carlos -kaupungista joen alkulähteiltä. Tämä kylä onkin mitä
otollisin paikka pitää tukikohtaa jokiseikkailun aikana, sillä kalalle lähdettäessä siirtymäajoihin ei tarvitse
aikaa haaskata.
Kylä itsessäänkin on näkemisen arvoinen: Kapeita kävelykujia reunustavat pienet myymäläkojut, ravintolat,
hotellit, kirkko ja monenlaiset asumukset. Kotieläimet käyskentelevät enemmän tai vähemmän vapaasti
ihmisten joukossa ja elämänmenosta tuntuu puuttuvan kiire kokonaan. Täällä ei tarvitse pelätä jäävänsä
auton tai edes mopon alle, sillä kylässä ei ole ainoatakaan moottoriajoneuvoa.
El Castillon keskellä olevalla kukkulalla kohoaa historiallinen linnake, jonka espanjalaiset siirtomaaisännät
rakensivat 1600-luvulla taistellakseen jokea myöten ryöstöretkilleen saapuvia merirosvoja kuten itseään
kapteeni Morgania vastaan. Linnakkeessa vierailu kuuluu ilman muuta reissuohjelmaan jonain päivänä
kalastuksen jälkeen.

 

​

Hyvä saalisvarmuus

Kalastus joella tapahtuu paikallisten kalastusoppaiden kanssa pitkistä ja vakaista, perämoottorilla
ajettavista jokiveneistä. Yhteen veneeseen otetaan maksimissaan neljä kalastajaa.
Tarponia pyydetään vastavirtaan uistelemalla, kukin asiakas yhtä vapaa kädessä pitäen. Myös heittäminen
on mahdollista, joskin uistelemalla tärpin saaminen on ehkä todennäköisempää.

Meidän reissuillamme useimmat kalastajat ovat onnistuneet väsyttelemään vähintään yhden tarponin ylös,
ja käytännössä kaikki ovat päässeet tuntemaan kalan raivokkuuden siimansa päässä useampia kertoja.
Kuten tunnettua, tarponin pyynnissä karkuutukset ovat hyvin tavallisia, ehkä vain joka kymmenes tärppi
tulee lopulta ylös asti. Keskikoko saamillamme kaloilla on ollut huikea 70 kiloa!
Tarponin kanssa noudatetaan pyydä ja päästä –käytäntöä, mutta muita kaloja kuten robaloita (snook)
voidaan ottaa ruoaksi. Robalo on erittäin herkullinen ruokakala, jonka hotelli valmistaa pyydettäessä
päivällistä juhlistamaan.
Kalastus San Juanilla ei ole sesonkiin sidoksissa, vaan tarponeja tavoittaa sieltä pitkin vuotta. Eivätkä
tuuletkaan pysty suojaisella joella pyyntiä sotkemaan, kuten aavoilla vesillä helposti tapahtuu.
Kaiken lisäksi ympäröivä viidakko tarjoaa mielenkiintoista katseltavaa kalojen pitäessä paastoa:
Monenlaisten siivekkäiden lisäksi apinaperhe saattaa pyörähtää rantapuissa, voipa tarkkaavainen keksiä
vedestä kilpikonnan tai krokotiilinkin.
Elämyksiä, jotka eivät koskaan unohdu!

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

https://eralehti.fi/2020/02/07/loiko-morko-vieheeseen-85-kiloinen-tarponi-on-kova-taistelija/

​

https://eralehti.fi/2019/02/11/katso-tarponi-loikkaa-eli-kalastusta-san-juanilla/

​

https://verkkolehti.jahdissakalassa.fi/en_US/19513/266766/tarpooninkalastus_nicaraguassa_1.html

​

​​​Nicaraguajärvellä nappaa

Ehdottomasti käymisen arvoinen kalastuskohde on myös San Juan –joen vesilähde Nicaraguajärvi,
maailman 19. suurin järvi.
Suuresta pinta-alastaan huolimatta järvessä on syvyyttä vain 26 metriä parhaimmillaan. Ilmettä sille antavat
yli 400 saarta, joista Ometepe ja Zapatera järven keski- ja pohjoisosassa ovat tuliperäisiä. Eteläpäässä
sijaitseva Solentinamen saaristo puolestaan vetää kalastusmatkailijoita, taiteilijoita ja muita luonnosta
nauttijoita puoleensa.
Järvessä esiintyy 46 kalalajia. Jos hyvin käy, siimaa saattaa venytellä iso tarponi, kampasaharausku tai jopa
härkähai, jonka tiedetään vaeltavan tänne Karibianmereltä saakka parhaimmillaan viikossa. Tavallisempaa
saalista ovat kuitenkin guapote eli leopardikirjoahven sukulaisineen sekä machaca eli hohdetetra.
Kyhmyotsainen leopardikirjoahven, jota myös rainbow bassiksi kutsutaan, kasvaa reilun viiden kilon
painoiseksi ja on hauska pyydettävä sopivan kevyellä vavalla. Myös ruokakalana laji on yksi parhaista ja
ehdottomasti maistamisen arvoinen matkan aikana.
Kalastus tapahtuu joko uistellen tai heittäen pääasiassa saarten ja luotojen tuntumassa. Kova tuuli voi
kuitenkin estää järvelle menemisen, mutta silloin on mahdollista lähteä San Juanille tarponia pyytämään.

Tyynenmeren kalastus

Karibian- ja Tyynenmeren välissä oleva maa tarjoaa tietysti myös oivalliset merikalastusmahdollisuudet.
Hyvä tukikohta merikalastukselle sijaitsee San Juan del Sur –nimisessä pikkukaupungissa Tyynenmeren
rannalla. Suojaiseen lahdenpoukamaan, hienon hiekkarannan taakse kohonnutta kaupunkia kutsutaan
myös Nicaraguan tärkeimmäksi turistikeskukseksi.
Näillä vesillä kalavalikoima on laaja alkaen ulompaa merellä pyydettävistä marliineista ja purjekaloista
monenlaisiin tonnikaloihin, makrilleihin, piikkimakrilleihin, meriahveniin, napsijoihin ja barrakudiin. Useita
kalalajeja olemme tavoittaneet jo satamalahden suulta, joskaan ei kovin suurikokoisia.
Kalastus tapahtuu isoista, keskikatoksella varustetuista veneistä vetouistellen ja kukin yhtä vapaa kädessä
pitäen. Myös heittäminen on mahdollista vaikkapa pinnasta pikkukaloja jahtaavaan tonnikalaparveen
osuttaessa.
Vaikkei tonnikalalla olisi painoa paria kiloa enempää, sen voima vastaa helposti kymppihaukea Suomen
vesillä. Hauskaa toimintaa!

bottom of page